Hinnasto > TALLIN SÄÄNNÖT |
|
Kaikki oleskelu tallialueella ja ratsastus tapahtuu omalla vastuulla. Varmista, että vakuutusturvasi on kunnossa! Yrityksellä on toiminnalleen SRL:n vastuuvakuutukset, säännöllisesti ratsastavilla asiakkailla pitää olla SRL:n jäsenyys tai Green Card. Satunnaisratsastajat ovat vakuutettuja tallin puolesta, mutta huolehdithan silti myös omista vakuutuksista. Tallilla ei ole vakuutuksia mm. tallialueella oleskeleville katsojille. Huom: tallin aukioloajat: puoli tuntia ennen tuntien alkamista ja 20 min loppumisen jälkeen. 1. Ohjeet tallialueella liikkuville 1. Noudata tallin henkilökunnan antamia ohjeita. Säännöt ovat tärkeitä turvallisuuden ja viihtyvyyden vuoksi. Tutustu tallin ilmoitustauluun. 2. Talli on hevosen koti, joten siellä tulee käyttäytyä asiallisesti ja rauhallisesti. Vältä esim.juoksemista ja huutamista. 3. Älä koske hevosiin ilman henkilökunnan lupaa. Myöskään karsinoihin ja tarhoihin ei saa mennä luvatta. 4. Hevosten ruokkiminen kielletty. Makupalojen antaminen kielletty. 5. Hevoset pidetään hoidettaessa kiinni sidottuina. Karsinoissa tai käytävällä. Hevosten lannat korjattava välittömästi pois esim. käytäviltä ja pihoilta. Siivoa aina omat jälkesi, laita tavarat omille paikoilleen. 6. Tupakointi on kiellettyä tallissa.ja tallialueella Ulkona saa tupakoida ainoastaansaluunan terassilla, mutta ei mielellään lasten nähden. Tumpit siihen tarkoitettuun purkkiin! Ei tumppeja tallin eikä talon pihalle! 7. Pidä huolta erityisesti lapsista. Vanhempien sisarusten tuntia seuraamaan tulevat lapset on hyvä opettaa ”tallitavoille” oman ja muiden turvallisuuden vuoksi. Hevosen lähellä ei juosta, riehuta eikä heitellä lumipalloja. 8. Varo sähköistettyjä aitoja. 9. Autot tulee pysäköidä sovittuihin paikkoihin 10. Jos huomaat, että joku asia ei ole kunnossa, ilmoita siitä välittömästi henkilökunnalle. 11. Omien lemmikkien tuontia alueelle ei suositella, mikäli kuitenkin esim. koira mukana sen tulee olla kytkettynä, eikä sitä saa tuoda lähelle hevosia. Emme vastaa, mikäli tallikoiramme eivät siedä vierasta koiraa alueellaan. Huomioikaa siis tallialueella vapaasti liikkuvat tallikoirat: Jeppe (Jack russell), sekä välillä vapaana liikkuva ajokoira Jytky. 12. Lastenvaunut ja pulkat eivät sovi hevosten lähettyville. Vältä lastenvaunujen tuomista talliin ja maneesissa vain katsomon puolelle. 13. Seuratessasi ratsastustuntia, älä anna ohjeita ratsastajalle. Se on opettajan tehtävä ja häiritsee ratsastajan keskittymistä. 14. VAAHTOSAMMUTTUMIA ylätallissa 1 kpl, maneesissa 1 kpl, alatallissa 1 kpl ja saluunassa 1 kpl. 15. AUTOJEN Pysäköinti : vältetään pihaanajoa, jossa hevosia talutetaan. Jätetään autot parkkipaikalle kuivurin eteen, seuraa P-merkkiä. |